Onkohan valittaminen sitten jotenkin muodissa, että se pitää tehdä kuin "julkisesti", mutta iloitseminen ei? Ainakin tuollaisen kuvan voisi äkkipäätä saada, kun valittaviin aiheisiin törmää tuon tuostakin ja vastaavasti jos iloitsee tai on toiveikas, niin sitä kuin kummeksutaan... Ainakin tietynlaista optimismia. Tuntuu, että kun tänä aikana puhutaan ilmaston lämpenemisestä, talouden taantumasta, H1N1-influenssaepidemiasta, ydinaseista, ydinvoimaloista, maailmanlopu(i)sta ja ties mistä, ei missään tapauksessa saa olla iloinen tai toiveikas. Voisi kysyä ainakin, mitä saavutetaan sillä, että ollaan toivottomia eikä uskota tulevaisuuden tarjoavan mitään parempaa. Nähtävästi sillä saadaan  ainakin mielenosoituksia, työnseisokkeja, lakkoja, mielipide-, foorumi- ja blogikirjoituksia, hallitusten ja muiden hallintoelimien muistioita ynnä muuta nykytilaa enemmän tai vähemmän systemaattisesti ja perustellusti kritisoivaa aineistoa. Optimismi, toiveikkuus, mitä sillä saisi? Ainakin sillä saisi vähemmän harmaita hiuksia, kun ei tarvitsisi jatkuvasti kuulla jostain maailmanlopun ennustuksesta tai siitä, miten ilmasto lämpenee niin, että lopulta käristymme tänne. Optimismi antaa toivoa, että huomenna on paremmin, ei huonommin, kuin tänään. Toivo taas on aika usein tapahtumien alkulähde.

Voisin esittää skenaarion, että seuraava kymmenen vuoden ajanjakso vie ihmiskuntaa kohti keskimäärin parempaa tulevaisuutta. Perustelen sen sillä, että en näe mitään syytä, miksi positiivisen kehityksen pitäisi päättyä tähän, kun sitä on sentään jatkunut keskiajan lopulta asti. Emme enää näe nälkää tai joudu raatamaan ruispellolla selvitäksemme seuraavan talven yli. Voimme yleisesti ottaen huomattavasti paremmin kuin vaikkapa 400 vuotta sitten. Kymmenen vuotta sitten maailma oli miltei samanlainen kuin nyt, mutta oliko silloin paremmin kuin nyt? Minusta ei, sillä nyt voimme esimerkiksi pitää yhteyttä toisiin ihmisiin huomattavasti paremmin, liikenne on turvallisempaa erilaisten tietokonejärjestelmien takia ja . Me vain muistamme ne huonot hetket. Ne, kun WTC:n kaksoistornit romahtivat, Irakissa ja Afganistanissa taisteltiin tai H1N1-influenssa jylläsi maailmalla. Emme näe, miten maailma kehittyy paremmaksi, jos katsomme vain sen huonoja piirteitä. On toki totta, ettei 1800-luvulla työttömyyttä ollut juurikaan, mutta on myös totta, että nykyisen keskimääräisen työttömän elintaso on huomattavasti korkeampi kuin tuon ajan ihmiset saattoivat kovin helposti uneksiakaan.

Kai tuon jälkeen voi kuitenkin todeta, että tällä hetkellä minulla on flunssa ja joutuu vähän väliä niistämään ja yskimään menemättä kuitenkaan valituksen puolelle? Olotila ei nyt niin kaksisen hauska tai kiva ole, mutta kuitenkin minä uskon, että olen viikon kuluttua terveempi, en sairaampi kuin tänään. :)

Muutto alkaa kuitenkin olla ohi. Nyt vain pitäisi saada papereita yliopistolta, niin voisi potkaista lopullisesti kämpän kuntoon. Mutta niitähän taas saa odottaa... Ehkäpä joskus heinäkuussa sitten, niin saa taas vaihteeksi kiristettyä hermot katkeamispisteeseen.

Ja jotenkin tuntuu taas vaihteeksi siltä, ettei vain yksinkertaisesti jaksa pitää yhteyttä ihmisiin. Irc ja mese vain lojuvat auki tuolla alapalkissa, mutta yrityskin avata keskustelua jonkun kanssa on ihan liian rasittava. Omituista sekin, että haluaisi höpöttää jollekin jotain, mutta ei vain keksi, kenelle ja miten ja mitä ja sekin, että miksi pitäisi alkaa jotain höpöttämään, kun jotenkin tuntuu siltäkin, ettei minulla ole mitään kerrottavaakaan. Se vain, ettei jaksa ja sillä siisti. Mutta ei sen vuoksi viitsi ketään vaivata.

Sain tänään sentään kaikesta väsymyksestä ja saamattomuudesta huolimatta liitettyä pesukoneen seinään, joskin jätin sen testauksen huomiselle, kun on sitten taas vähän virkumpi. Ja aloittelinpa myös noita laskutehtäviä, että tulisi kerrattua niitäkin, kun on kouluajoista jo niin kauan. Osaisi sitten syksyllä tehdä muutakin kuin katsoa hölmönä kirjoja, että tuoltako sitä tietoa pitäisi kaivaa.

Voisi yrittää taas vaihteeksi syödä jotain... Tuppaa aina unohtumaan, kun ei ole nälkä. Muutamat sentään ircissä muistuttavat suunnilleen kerran päivässä, että suuhunkin on hyvä laittaa jotain aina välillä...

Katselin sitten Yle Areenasta kolmannen osan tulevaisuutta, mutta sittenkin oli häiritsevän painostavaa, ettei oikein mistään tullut mitään. Minä vain ihmettelen, miksi tuollaisen täytyy aina tulla yöllä... Silloin, kun ei kuitenkaan pääse mihinkään sitä pakoon... Täytyy vain olla paikoillaan ja antaa sen jäytää sisintä. Noh... Onnistuin kuitenkin lopulta nukkumaan ja siksi toiseksi, nyt on vasta maaliskuun loppu - pahempaa on taatusti luvassa. Pitäisi kai toivoa selviävänsä ja tahtoa jotain... En vain oikein enää tiedä, mitä toivoa ja mitä tahtoa. Asiat menettävät hämmästyttävästi merkitystään, jos pitää keskittyä siihen, että jaksaa olla olemassa. Samoin jotkin vallan yksinkertaiset asiat tulevat niin tolkuttoman vaikeiksi... Kuten nyt... Minusta tuntuu, että jonkinlainen tauko mesestä ja ircistä voisi olla paikallaan... Mutta sellainen kai tässä tuleekin, kun on taas lähtö edessä... Ja sitten kai pitää mennä äidin luokse haukuttavaksi, kun olen jotenkin koettanut järjestää omaakin elämääni vähän eteenpäin.

Toisaalta eilinen uutinen korkeakouluopiskelijoiden pakkosiirrosta ulkomaille sai sitten menemään intoa siitäkin: minusta kun ei ole mihinkään pakkokansainvälisyyteen - minä olen suomalainen, ja haluan opiskella Suomessa suomeksi, en lähteä jonkin yhden tyypin päähänpistosta ulkomaille. -.- Jännää on sekin, ettei tietääkseni ketään englantilaista tai yhdysvaltalaista opiskelijaa pakoteta siirtymään oman englanninkielisen kulttuurinsa ulkopuolelle; ja jos pakotettaisiin, olisin varma, että sitä ei ihan hiljaisesti hyväksyttäisi. Kukapa Yhdysvalloissa asuva haluaisi pakotettuna lähteä siirtolaiseksi vaikkapa Suomeen, kun ei tajua kielestä eikä kulttuurista yhtään mitään?

Tänään ajattelin kuitenkin taas laskea ja heivata koko tuon Opetusministeriön pakkosiirtolaisuuspäätöksen romukoppaan. Jos se kerran pakottaa pois Suomesta, niin se on ainakin silloin varmaa, etten minä Suomeen palaa. Minä en halua maksaa veroja valtiolle, joka pakottaa ihmiset asettumaan muualle. Ja toisaalta, voihan olla, että vähitellen vuosien kuluessa jopa minäkin oppisin englantia sen verran, että pystyisin käymään peräti englantilaisessa kaupassa nolaamatta itseäni. Jos taas maasta lähtö tehdään mahdottomaksi jollain konstilla, niin aina löytyy tapoja salamtkustaa tai päästää itsensä päiviltä. Ei se mikään ongelma ole. Valtiolle se voi olla ongelma, mutta toistaiseksi minun ei tarvitse tuota asiaa pyöritellä muuten kuin hämmästellä sen järjettömyyttä ja epäloogisuutta.

Niin... Tämän päivän aiheena saattaisi olla summa- ja tulo-operaattorien käytön kertailemista, neljännen asteen yhtälöitä ja ehkä jotain muutakin... Kuka tietää, mihin matkallaan eksyy. Viimeksi tutkin kompleksilukuja ja eksyin tutkimaan neljännen asteen yhtälöitä ja koordinaattimuunnoksia. Ja kaupassakin pitäisi käydä. Olkoonkin, että se on tylsää, mutta saapahan jossain vaiheessa tekosyyn poistua koneen äärestä joksikin aikaa. Samoin kuin poistua koko talosta. Niin... Ja vähitellen pitäisi kai alkaa laittamaan kasaan kamppeita, jotka ottaisi mukaansa ensimmäisellä muuttoreissulla, ettei ihan sotkeudu ajatuksiinsa.

Ajoittain olen tutkinut taas matematiikkaa ja hivenen tähtitiedettäkin. Mutta nyt ainakin ärtymys estää kaiken järkevän ajattelun ja keskittymisen. Voisi kai hakata jotain älytöntä selainpeliä pahimman suuttumuksen karkottamiseksi.

Sen lisäksi että suututtaa kohtuullisen paljon, on ollut sellainen omituisen voimaton ja jaksamaton olo. Mutta kai se kuuluu asiaan...

*** ***

Aika

Tie, jonka nimi on "Myöhemmin",
johtaa kaupunkiin,
jonka nimi on "Ei koskaan"

***

Menneisyys ei ole kuollutta historiaa
se on elävä materiaali,
josta ihminen tekee itsensä
ja rakentaa tulevaisuuden.

***

Myös vastoinkäymisen merkitys valkenee,
kun siihen syntyy ajallista välimatkaa.

***

Ihmiset vihaavat sitä, mitä eivät ymmärrä.
Ja mitä he vihaavat, sitä he eivät tule ymmärtämään.
Sillä ymmärrystä säätelee rakkaus.

***

Kehittymätön ihminen syyttää omista vastoinkäymisistään muita,
Kehityksen alussa oleva itseään,
todella kehittynyt ei itseään eikä muita.

***

Kiukkua vastaan ei ole parempaa lääkettä kuin hyvä nauru.
Elämän taistelussa eivät arvonimet merkitse mitään, vaan persoonallisuus, eivätä arvosanat, vaan luonne.

***

Ellei ymmärrys siirry päästä käsiin
se ei toimi.

***

Tasapainoisuus on yhtä kadehdittava ominaisuus kuin suuret lahjat ja melkein yhtä harvinainen.

***

Kyl maar tulen piiloon saa,
vaan mitäs teet savulle?

*** ***

Eilen oli taas yksi päivä. Ei hyvä, muttei nyt ehkä lopulta niin hirvittävän huonokaan. Ainakin jos ajattelee sitä henkistä pääomaa, minkä tuosta päivästä sai. Kuitenkin, olin illalla hirvittävän vihainen, ja niin olen nytkin, sillä joillain ihmisillä ei tunnu ollenkaan olevan käsitystä, millaisiksi ihmisiksi he toista nimittävät. Noh, onneksi olen niin laiska, etten jaksa alkaa tutkimaan, mitä eroa on kunnianloukkauksella ja herjaamisella ja miten noista saisi nostettua syytteen. On kuitenkin parempi antaa vain olla, kuunnella ja antaa ajan kulua. Lähteä ehkä lukemaan jotain vitsipalstaa noiden yllä olevien ohjeiden mukaisesti.

Näin yöllä taas unta, että olin muuttamassa. Olin jossain pankissa ja piti setviä raha-asioita. Sitten olin jotenkin omituisesti Helsingissä ja sinne tuli eräs inhoamani ihminen ja äiti yritti saada meitä sopimaan välejä. Sitten se muuttui taas Helsingin kaduksi ja oli jokin huippumoderni postikonttori, jonka lähettyville oli seiniin liimattu pernarutosta kertovia julisteita. Menin jonnekin sivukujalle ja siellä sitten joku kahvilan pitäjä päätti tuosta vain evätä minulta pääsyn kuppilaansa. No sitten olinkin entisellä kotikunnallani ja traktori oli uponnut jonnekin ja sitä piti pelastaa. Ja jotain omituista...

Vois yrittää tänään tehdä jotain kivaa, jos vaikka onnistuisikin... Valvoin aamuseitsemään, kun kirjoittelin ja laskeskelin - varmaan menee tänäänkin, mutta onneksi olen yksin eikä se haittaa.