Jotenkin tuntuu, että blogituksessa on tauko aina silloin, kun on edes jotensakin kivaa, ja sitten, kun joku ottaa päähän tai on mälsää, niin sitten höpöttää siitä blogiin. Ehh...

Onkohan valittaminen sitten jotenkin muodissa, että se pitää tehdä kuin "julkisesti", mutta iloitseminen ei? Ainakin tuollaisen kuvan voisi äkkipäätä saada, kun valittaviin aiheisiin törmää tuon tuostakin ja vastaavasti jos iloitsee tai on toiveikas, niin sitä kuin kummeksutaan... Ainakin tietynlaista optimismia. Tuntuu, että kun tänä aikana puhutaan ilmaston lämpenemisestä, talouden taantumasta, H1N1-influenssaepidemiasta, ydinaseista, ydinvoimaloista, maailmanlopu(i)sta ja ties mistä, ei missään tapauksessa saa olla iloinen tai toiveikas. Voisi kysyä ainakin, mitä saavutetaan sillä, että ollaan toivottomia eikä uskota tulevaisuuden tarjoavan mitään parempaa. Nähtävästi sillä saadaan  ainakin mielenosoituksia, työnseisokkeja, lakkoja, mielipide-, foorumi- ja blogikirjoituksia, hallitusten ja muiden hallintoelimien muistioita ynnä muuta nykytilaa enemmän tai vähemmän systemaattisesti ja perustellusti kritisoivaa aineistoa. Optimismi, toiveikkuus, mitä sillä saisi? Ainakin sillä saisi vähemmän harmaita hiuksia, kun ei tarvitsisi jatkuvasti kuulla jostain maailmanlopun ennustuksesta tai siitä, miten ilmasto lämpenee niin, että lopulta käristymme tänne. Optimismi antaa toivoa, että huomenna on paremmin, ei huonommin, kuin tänään. Toivo taas on aika usein tapahtumien alkulähde.

Voisin esittää skenaarion, että seuraava kymmenen vuoden ajanjakso vie ihmiskuntaa kohti keskimäärin parempaa tulevaisuutta. Perustelen sen sillä, että en näe mitään syytä, miksi positiivisen kehityksen pitäisi päättyä tähän, kun sitä on sentään jatkunut keskiajan lopulta asti. Emme enää näe nälkää tai joudu raatamaan ruispellolla selvitäksemme seuraavan talven yli. Voimme yleisesti ottaen huomattavasti paremmin kuin vaikkapa 400 vuotta sitten. Kymmenen vuotta sitten maailma oli miltei samanlainen kuin nyt, mutta oliko silloin paremmin kuin nyt? Minusta ei, sillä nyt voimme esimerkiksi pitää yhteyttä toisiin ihmisiin huomattavasti paremmin, liikenne on turvallisempaa erilaisten tietokonejärjestelmien takia ja . Me vain muistamme ne huonot hetket. Ne, kun WTC:n kaksoistornit romahtivat, Irakissa ja Afganistanissa taisteltiin tai H1N1-influenssa jylläsi maailmalla. Emme näe, miten maailma kehittyy paremmaksi, jos katsomme vain sen huonoja piirteitä. On toki totta, ettei 1800-luvulla työttömyyttä ollut juurikaan, mutta on myös totta, että nykyisen keskimääräisen työttömän elintaso on huomattavasti korkeampi kuin tuon ajan ihmiset saattoivat kovin helposti uneksiakaan.

Kai tuon jälkeen voi kuitenkin todeta, että tällä hetkellä minulla on flunssa ja joutuu vähän väliä niistämään ja yskimään menemättä kuitenkaan valituksen puolelle? Olotila ei nyt niin kaksisen hauska tai kiva ole, mutta kuitenkin minä uskon, että olen viikon kuluttua terveempi, en sairaampi kuin tänään. :)

Ääh... Jotain omituista, kuin flunssaa ollut ollut päällä kohta viikon, eikä osoita mitään merkkejä, että lähtisi pois. Kurkku vain on kipeänä, väsyttää, on nuha ja vähän kuumeinen olo, vaikka ei varmasti ole kuumetta. Jos vaivautuisii menemään lääkäriin, saisi terveen diagnoosin alle minuutissa. Kuitenkin koko ajan väsyttää ja joskus pystyssä pysyminen tuottaa ongelmia, ihan kuin olisi juuri noussut jostain huvipuiston pään totaalisesti pyörälle laittavasta koneesta. Ja toisaalta tuo väsymys on sinänsä mielenkiintoinen, että jaksan olla virkeä noin 7 tuntia - sen jälkeen iskee miltei pohjaton väsymys. Valvon kuitenkin väkisin sen toiset 7 tuntia, että olisi jokin peruste mennä nukkumaan, kun kuitenkin sitten herään tuntia tai kahta ennen kellonsoittoa ja jään valvomaan. Toisin sanoen voisin melkein elää kaksi päivää yhdessä vuorokaudessa. -.-

Muutto alkaa kuitenkin olla ohi. Nyt vain pitäisi saada papereita yliopistolta, niin voisi potkaista lopullisesti kämpän kuntoon. Mutta niitähän taas saa odottaa... Ehkäpä joskus heinäkuussa sitten, niin saa taas vaihteeksi kiristettyä hermot katkeamispisteeseen.

Ja jotenkin tuntuu taas vaihteeksi siltä, ettei vain yksinkertaisesti jaksa pitää yhteyttä ihmisiin. Irc ja mese vain lojuvat auki tuolla alapalkissa, mutta yrityskin avata keskustelua jonkun kanssa on ihan liian rasittava. Omituista sekin, että haluaisi höpöttää jollekin jotain, mutta ei vain keksi, kenelle ja miten ja mitä ja sekin, että miksi pitäisi alkaa jotain höpöttämään, kun jotenkin tuntuu siltäkin, ettei minulla ole mitään kerrottavaakaan. Se vain, ettei jaksa ja sillä siisti. Mutta ei sen vuoksi viitsi ketään vaivata.

Sain tänään sentään kaikesta väsymyksestä ja saamattomuudesta huolimatta liitettyä pesukoneen seinään, joskin jätin sen testauksen huomiselle, kun on sitten taas vähän virkumpi. Ja aloittelinpa myös noita laskutehtäviä, että tulisi kerrattua niitäkin, kun on kouluajoista jo niin kauan. Osaisi sitten syksyllä tehdä muutakin kuin katsoa hölmönä kirjoja, että tuoltako sitä tietoa pitäisi kaivaa.

Voisi yrittää taas vaihteeksi syödä jotain... Tuppaa aina unohtumaan, kun ei ole nälkä. Muutamat sentään ircissä muistuttavat suunnilleen kerran päivässä, että suuhunkin on hyvä laittaa jotain aina välillä...

Huomaa taas, että kevät on tulossa. Ei kylläkään valosta tai sulista teistä tai vettä tiputtelevista räystäistä. Minä huomaan kevään siitä, että mieliala synkistyy, oleminen alkaa tuntua (ainakin ajoittain) turhalta ja miltei kaikki, mitä näen, saa minut suuttumaan tai ärsyyntymään. Viime yökin oli kiduttava... Toisaalta, ei siinä periaatteessa mitään pahaa ollut, koska kammottavampiakin öitä olen kokenut, mutta taas vaihteeksi se oli kyllä kiduttava. Alkuilta meni ihan hyvin. Juttelin mesessä ja pohdiskelin mahdollista asuntosysteemiä. Sitten tutkin huvikseni, miten pääsisin näkemään erään ihmisen, jota en ole pitkään aikaan nähnyt. Juttelin mesessäkin, mutta jokin sillä hetkellä ei kuitenkaan sopinut mielialaani. Minun oli suljettava irc ja mese, etten vain räjähtäisi kenenkään naamalle, enkä kyllä toisaalta olisi kyennyt mistään keskustelemaankaan. Oli vain sellainen painostava olotila, joka ei poistuisi mitenkään helposti...

Katselin sitten Yle Areenasta kolmannen osan tulevaisuutta, mutta sittenkin oli häiritsevän painostavaa, ettei oikein mistään tullut mitään. Minä vain ihmettelen, miksi tuollaisen täytyy aina tulla yöllä... Silloin, kun ei kuitenkaan pääse mihinkään sitä pakoon... Täytyy vain olla paikoillaan ja antaa sen jäytää sisintä. Noh... Onnistuin kuitenkin lopulta nukkumaan ja siksi toiseksi, nyt on vasta maaliskuun loppu - pahempaa on taatusti luvassa. Pitäisi kai toivoa selviävänsä ja tahtoa jotain... En vain oikein enää tiedä, mitä toivoa ja mitä tahtoa. Asiat menettävät hämmästyttävästi merkitystään, jos pitää keskittyä siihen, että jaksaa olla olemassa. Samoin jotkin vallan yksinkertaiset asiat tulevat niin tolkuttoman vaikeiksi... Kuten nyt... Minusta tuntuu, että jonkinlainen tauko mesestä ja ircistä voisi olla paikallaan... Mutta sellainen kai tässä tuleekin, kun on taas lähtö edessä... Ja sitten kai pitää mennä äidin luokse haukuttavaksi, kun olen jotenkin koettanut järjestää omaakin elämääni vähän eteenpäin.

Odottelua. Ajan kulumista kun ei ilmeisestikään voi nopeuttaa, mutta silti sen etenemisnopeus ei tunnu oikein koskaan vastaavan ihmisen mieltymyksiä. Toisinaan se tuntuu etenevän liian hitaasti ja toisinaan liian nopeasti. Ja kun se etenee liian hitaasti, tuntee olonsa tylsistyneeksi ja samalla mieliala laskee. Vastaiskuna tuolle laskeskelin hieman kompleksilukulaskuja ja rukkasin (taas kerran) omaa tähtialmanakkaani, että se näyttäisi asiat taas hieman tarkemmin.

Toisaalta eilinen uutinen korkeakouluopiskelijoiden pakkosiirrosta ulkomaille sai sitten menemään intoa siitäkin: minusta kun ei ole mihinkään pakkokansainvälisyyteen - minä olen suomalainen, ja haluan opiskella Suomessa suomeksi, en lähteä jonkin yhden tyypin päähänpistosta ulkomaille. -.- Jännää on sekin, ettei tietääkseni ketään englantilaista tai yhdysvaltalaista opiskelijaa pakoteta siirtymään oman englanninkielisen kulttuurinsa ulkopuolelle; ja jos pakotettaisiin, olisin varma, että sitä ei ihan hiljaisesti hyväksyttäisi. Kukapa Yhdysvalloissa asuva haluaisi pakotettuna lähteä siirtolaiseksi vaikkapa Suomeen, kun ei tajua kielestä eikä kulttuurista yhtään mitään?

Tänään ajattelin kuitenkin taas laskea ja heivata koko tuon Opetusministeriön pakkosiirtolaisuuspäätöksen romukoppaan. Jos se kerran pakottaa pois Suomesta, niin se on ainakin silloin varmaa, etten minä Suomeen palaa. Minä en halua maksaa veroja valtiolle, joka pakottaa ihmiset asettumaan muualle. Ja toisaalta, voihan olla, että vähitellen vuosien kuluessa jopa minäkin oppisin englantia sen verran, että pystyisin käymään peräti englantilaisessa kaupassa nolaamatta itseäni. Jos taas maasta lähtö tehdään mahdottomaksi jollain konstilla, niin aina löytyy tapoja salamtkustaa tai päästää itsensä päiviltä. Ei se mikään ongelma ole. Valtiolle se voi olla ongelma, mutta toistaiseksi minun ei tarvitse tuota asiaa pyöritellä muuten kuin hämmästellä sen järjettömyyttä ja epäloogisuutta.

Niin... Tämän päivän aiheena saattaisi olla summa- ja tulo-operaattorien käytön kertailemista, neljännen asteen yhtälöitä ja ehkä jotain muutakin... Kuka tietää, mihin matkallaan eksyy. Viimeksi tutkin kompleksilukuja ja eksyin tutkimaan neljännen asteen yhtälöitä ja koordinaattimuunnoksia. Ja kaupassakin pitäisi käydä. Olkoonkin, että se on tylsää, mutta saapahan jossain vaiheessa tekosyyn poistua koneen äärestä joksikin aikaa. Samoin kuin poistua koko talosta. Niin... Ja vähitellen pitäisi kai alkaa laittamaan kasaan kamppeita, jotka ottaisi mukaansa ensimmäisellä muuttoreissulla, ettei ihan sotkeudu ajatuksiinsa.

Minua ärsyttää. Ärsyttää kovin. Toista tai kolmatta päivää perätysten - on mennyt jo lasku sekasin, kun tuntuu vaan, että halkeaa raivosta. Mutta olen toistaiseksi onnistunut pitämään, etten ole räjähtänyt kenellekään tai millekään vielä ihan päin naamaa ja kovin pahasti. Katsoo sitten, miten kauan se onnistuu.

Ajoittain olen tutkinut taas matematiikkaa ja hivenen tähtitiedettäkin. Mutta nyt ainakin ärtymys estää kaiken järkevän ajattelun ja keskittymisen. Voisi kai hakata jotain älytöntä selainpeliä pahimman suuttumuksen karkottamiseksi.

Sen lisäksi että suututtaa kohtuullisen paljon, on ollut sellainen omituisen voimaton ja jaksamaton olo. Mutta kai se kuuluu asiaan...