Huomaa taas, että kevät on tulossa. Ei kylläkään valosta tai sulista teistä tai vettä tiputtelevista räystäistä. Minä huomaan kevään siitä, että mieliala synkistyy, oleminen alkaa tuntua (ainakin ajoittain) turhalta ja miltei kaikki, mitä näen, saa minut suuttumaan tai ärsyyntymään. Viime yökin oli kiduttava... Toisaalta, ei siinä periaatteessa mitään pahaa ollut, koska kammottavampiakin öitä olen kokenut, mutta taas vaihteeksi se oli kyllä kiduttava. Alkuilta meni ihan hyvin. Juttelin mesessä ja pohdiskelin mahdollista asuntosysteemiä. Sitten tutkin huvikseni, miten pääsisin näkemään erään ihmisen, jota en ole pitkään aikaan nähnyt. Juttelin mesessäkin, mutta jokin sillä hetkellä ei kuitenkaan sopinut mielialaani. Minun oli suljettava irc ja mese, etten vain räjähtäisi kenenkään naamalle, enkä kyllä toisaalta olisi kyennyt mistään keskustelemaankaan. Oli vain sellainen painostava olotila, joka ei poistuisi mitenkään helposti...

Katselin sitten Yle Areenasta kolmannen osan tulevaisuutta, mutta sittenkin oli häiritsevän painostavaa, ettei oikein mistään tullut mitään. Minä vain ihmettelen, miksi tuollaisen täytyy aina tulla yöllä... Silloin, kun ei kuitenkaan pääse mihinkään sitä pakoon... Täytyy vain olla paikoillaan ja antaa sen jäytää sisintä. Noh... Onnistuin kuitenkin lopulta nukkumaan ja siksi toiseksi, nyt on vasta maaliskuun loppu - pahempaa on taatusti luvassa. Pitäisi kai toivoa selviävänsä ja tahtoa jotain... En vain oikein enää tiedä, mitä toivoa ja mitä tahtoa. Asiat menettävät hämmästyttävästi merkitystään, jos pitää keskittyä siihen, että jaksaa olla olemassa. Samoin jotkin vallan yksinkertaiset asiat tulevat niin tolkuttoman vaikeiksi... Kuten nyt... Minusta tuntuu, että jonkinlainen tauko mesestä ja ircistä voisi olla paikallaan... Mutta sellainen kai tässä tuleekin, kun on taas lähtö edessä... Ja sitten kai pitää mennä äidin luokse haukuttavaksi, kun olen jotenkin koettanut järjestää omaakin elämääni vähän eteenpäin.